Kasvoilla myötätunnon ja tietoisuuden varjo.

Silmissä surun harso.

Perillä ei ole kiirettä.

On kesä vuonna 1966. Perheemme on matkalla Valamon luostariin Heinävedelle. Vanhempi veljeni ja minä meuhkaamme sinapinvärisen Skoda-merkkisen automme takapenkillä. On kuuma ja mutkaiset tiet tekevät olon epämukavaksi. Viimein pysähdymme.

Nousemme loivaa, valtavien kuusten reunustamaa tietä. Kirkonkellot aloittavat iloisesti laulavan tanssin. Muistan tanssahdelleeni ja äidin hillitsevän hipaisun olkapäällä.

Outoja tuoksuja, pari hyvinruokittua kiiltäväkarvaista kissaa. Mustakaapuinen munkki helmat hulmuten kiirehtimässä päiväpalvelukseen vanhaan kirkkoon. Kipaisen hänen jälkeensä (äiti ei ehtynyt ottaa olkapäästä). Vanhan kirkon pihapiiriin astutaan portista ja heti tunsin siirtyneeni toiseen maailmaan.

Ikumeenintalon kuisteilla istuu, torkkuu tai todennäköisesti rukoilee, kaksi hyvin pitkäpartaista, hyvin valkeanharmaata, hyvin laihaa ja hyvin harrasta pyhyyttä huokuvaa vanhaa munkkia.

Askeeleni hidastuvat. Kirkon avoimista ikkunoista kuuluu outoa laulua. Istahdan kirkon portaille ja katselen vanhuksia. Toinen rukoilee oudolla kielellä ja tekee ristinmerkkejä. Toinen keinuttaa itseään kevyesti ja näen huulien liikkuvan. Nuo kumarat hahmot herättivät syvän kunnioituksen tunteen.

Minun on täytynyt istua aloillani ainakin puolituntia, se oli paljon silloin se, sillä palvelus päättyy ja huivipäiset naiset ja nöyränoloiset miehet poistuvat kirkosta ovella vielä kääntyen alttarille päin ja tehden ristinmerkkejä. Heidän mukanaan kulkeutuu kirkosta ulos ihana suitsukkeen tuoksu.

Ihmisten poistuttua menen sisälle kirkkoon.

Lattialautojen narinaa, kaunis kukallinen matto, mehiläisvahaa tuohuksesta. Tilan pyhyys on niin todellista, että kestää aikansa kunnes ymmärrän kohottaa katseeni. Vanhoja kultakoristeisiin vaatteisiin sonnustautuneita miehiä ikoneissa. Suuri Sergei ja Herman Valamolaista esittävä ikoni. Pienempiä ikoneja ja kukkia.

Katseeni lukkiutuu punaiseen viittaan. Silloin tuntuu, että se oli kaunein punainen väri, jonka koskaan olin nähnyt.

Lattia laudat narahtelevat. Pieni, kyyryinen mummo, ryppyiset posket pilkottavat päähän kiedotun huivin alta, astelee katselemani Valamon Jumalanäidin ikonin eteen. Kumarrellen ja ristinmerkkiä tehden hän rukoilee. Juuri ja juuri kuulen: "Katso, kaikkien ylistämä Jumalasynnyttäjä, laupeudella minun ruumiini suuren heikkouden puoleen ja paranna sieluni vaivat."

Lähdemme kohti kotia. Muistan auton ikkunasta katselleeni taivasta. Se oli sinisempi ja kirkkaampi. Pilvet olivat suurempia ja pehmeämpiä. Valtavana pilvizunamina ne vyöryivät. Olin hyvin hiljaa.

Nyt tätä kirjoittaessani maalaan Mynämäen kirkon kattomaalausta esikuvana käyttäen Pyhää Mariaa ja Kristusta esittävää kuvaa, "Wirmon madonna ja lapsi". Jumalanäiti kannattelee polvellaan lastaan, jonka käsi hamuaa kohti äidin kasvoja. Hahmojen oikealla ja vasemmalla puolella enkelit käsillään ohjaavat meitä katsomaan äitiä ja lasta.

Kirkon läntinen perinne kutsuu Pyhää Mariaa madonnaksi ja itäinen traditio Jumalanäidiksi.

Jumalanäidin ikonit.

Orantti eli ennusmerkki on vanhin Jumalanäidin ikonityyppi. Jumalanäiti kuvataan suoraan edestä kädet sivuille kohotettuina. Sana "orantis" tarkoittaa rukoileva. Ikoni siis kuvaa rukoilevaa Jumalanäitiä. Kristus kuvataan Marian rinnan päälle puolivartalokuvana. Yleensä Kristuksella on toisessa kädessä kirjakäärö ja toisella kädellä hän siunaa.

Tiennäyttäjä Jumalanäiti. Jumalanäidin käsi osoittaa kohti Kristusta, jolla on kädessään kirjakäärö. Kristuksella on sädevaalennettu puku, joka kuvastaa hänen taivaallista kunniaansa. Perimätieto kertoo, että ensimmäisen tämäntyyppisen ikonin maalasi apostoli Luukas.

Hellivä Jumalanäiti. Kreik. kielen sana "eleos" merkitsee sääliä, laupeutta, hyvyyttä tai Jumalan laupeutta. Ikoni on täynnä inhimillistä tunnetta ja hengellistä luottamusta.

Valtaistuin-ikonit. Jumalanäiti kuvataan istumassa majesteetillisella valtaistuimella.

Näistä kaikista ikonityypeistä esiintyy tuhansia erilaisia variaatioita niiden teko- ja sijaintipaikan mukaan nimettynä. Kuuluisimmat suomalaiset Jumalanäidin ikonit ovat Valamon ja Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevät ikonit.

Ikonit ovat jakamattoman Kirkon perintöä. Ne ovat Jumalan valtakunnan esiintuomista eivät pelkästään kuvataidetta. Niissä kuvataan Raamatun henkilöitä ja tapahtumia ja pyhiä ihmisiä. "Mitä sana ilmoittaa korvalle, sen maalaus näyttää vaieten kuvana" sanoo kirkkoisä Basileios. Vuosituhannesta toiseen ne kutsuvat meitä hiljaisuuteen ja saattavat meidät kasvotusten Pyhän kanssa.

Wirmon Madonna ja lapsi maalaus alkaa valmistua. Kissani Harma ja Saima käyvät katselemassa työntekoa ja kaatamassa väriastiani. Ikonin värit ovat useimmiten maavärejä, hiekkaa ja kiveä. Toiset väripigmentit ovat edullisia ja toiset maksavat enemmän kuin maltaat. Aito Lapis Lazuli esimerkiksi maksaa 18.556.86 euroa kilo. Hienon hienoksi hierretty maa sekoittuu viiniin ja kananmunankeltuaiseen ja syntyy kestävin tunnettu maali. Olen tässä nyt kontallani "ateljeeni" lattialla pyyhkien siitä punaista väriä ja metsästäen kissaa puhdistaakseni sen tassut.   

Ikonimaalaria ajaa pyrkimys välittää jotakin siitä mikä verhoutuu.

Maalauspöydälläni on Vladimirin Jumalanäidin ikoni. Sydämen hiljaisuudessa katselen sinua. Kasvoillasi on myötätunnon ja tietoisuuden varjoja ja silmissäsi surun harso, mutta olet perillä.

Rannalla Mynämäessä Pyhän apostolien vertaisen Magdalan Marian päivänä 22.7. 2014

Sinikka Rikkilä

Wirmon Madonna