Juha Hyrskyn puhe uusille ylioppilaille
Hyvät uudet ylioppilaat, heidän taustajoukkonsa, opettajat ja muu henkilökunta
Me riemuylioppilaat tuomme teille viestin menneisyydestä. Mukanamme on kaksi luokanvalvojaammekin, meitä vain muutamaa vuotta vanhemmat Sirkka Krappala ja Suso Heinistö, mahtavaa nähdä teidätkin. Tuomme viestin ajasta ennen kännyköitä, internettiä, snapchattiä ja rapmusiikkia. 50 vuotta sitten me riemuylioppilaat saimme lakkimme tässä samassa tilassa, ja jos meille olisi silloin puhunut ylioppilas 50 vuoden takaa, hän olisi ollut ylioppilas vuosimallia 1926. Hän olisi ollut syntynyt Venäjän vallan alla olleessa Suomessa. Vuonna 1926 kirjoittanut ylioppilas tuli näkemään toisen maailmansodan, siinä taistelevan Suomen mutta myös Suomen nousun köyhästä Euroopan takapajulasta vauraaksi länsimaaksi, vaikka elimmekin suuren ja mahtavan Neuvostoliiton varjossa sen liikkeitä seuraten ja kuunnellen. Me kaikki -76 kirjoittaneet olemme Urho Kekkosen lapsia. Me näimme suuren laman, Nokian nousun, Suomen ensimmäisen jääkiekon MM-kullan, 95 Nevöforget, Lordin Euroviisuvoiton, tietotekniikan nousun, Neuvostoliiton romahduksen ja maailman uudelleen järjestäytymisen, joka jatkuu tänäkin päivänä. Mitähän te tulette näkemään, uudet ylioppilaat? Yksi on varmaa: me nykyiset riemuylioppilaat emme tule olemaan paikalla vuonna 2076 kuulemassa yhden teistä puhuvan siitä, miten yksi valkopartainen ukko vuonna 2026 horisi menneisyyden juttuja. Vähänpä tuo ukko osasi ennustaa, toteatte tuolloin.
Koulun johto evästi minua tähän puheeseen toivomalla, että ”olisi kiva kuulla tarinoita entisistä kouluajoista” Tuotan tässä kenties pettymyksen , koska totuus on tämä: 50 vuotta sitten se muistoja tuova elämä tapahtui koulun ulkopuolella. Saimme täällä erinomaista opetusta kuten tekin. Koulu oli turvallinen paikka, elämän kuohut olivat sen ulkopuolella. Koulu oli koulua, arvokasta, merkittävää, meille tärkeää, mutta se oli koulua. Emme muista koulun arjesta paljoakaan. Enkä todellakaan kertoisi teille, mitä tapahtui minun ja sittemmin kansanedustaja Kike Elomaan välillä oppilas- eli teinikunnan kioskissa. No kerronpa sittenkin: mitään ei tapahtunut. Olin nössö ja sisältä rikki, Kike oli täysin minun mahdollisuuksieni ulkopuolella. Poliittiset erimielisyydet tulivat vasta myöhemmin.
Olimme hyvin samanlaisia kuin tekin, nyt uudet ylioppilaat. Olimme arkoja tulevaisuuden edessä, pelkäsimme tulevaisuutta niinkuin tuntematonta tuleekin pelätä , epävarmoina mutta uteliaina. Mutta ennen kaikkea tunsimme myös, että meissä kiertävä veri kantaa elämää. Tiesimme rakastuvamme, tiesimme pettyvämme, tiesimme onnistuvamme, tiesimme epäonnistuvamme ,tiesimme sen, että meille on kaikesta huolimatta tulevaisuudessa luvassa kauneutta ja onnea. Kaikesta huolimatta.
Italialainen Nobel-runoilija Salvatore Quasimodo kirjoitti
JOKAINEN YKSINÄÄN MAAN SYDÄMELLÄ
AURINGONSÄTEEN LÄVISTÄMÄNÄ
JA ÄKKIÄ ON ILTA
Mutta teillä , uudet ylioppilaat, on ihanan elämän ja vapauden aamu. Vanhana opettajana olen tottunut julistamaan totuuksia elämänohjeiksi, ja tässä niitä tulee nyt muutama
1.Älä kuvittele, että tarvitset unelmia. Jos unelmasi kohdistuvat sellaiseen, mitä rakastat, tee innolla työtä niiden puolesta mutta muista, että saatat kuvitella omiksi unelmiksesi jonkun toisen unelmia. Näitä unelmia saattaa päähäsi siementää sukulaisesi tai somemaailman influensserit. Älä anna muiden istuttamien unelmien estää sinua iskemästä kiinni juuri edessäsi olevaan innostavaan mahdollisuuteen. Tartu hetkeen, mutta muista, että ehkä sen ainutkertaiselta tuntuvan hetken on tarkoituskin hiipua muistoksi.
2.Ei kannata etsiä onnellisuutta. Kaikki viimeaikaiset tutkimukset onnellisuudesta kertovat, että onnellisuus on elämän sivutuote. Sitä ei kannata etsiä, koska se löytyy vain , jos elämän perusajatuksena on ymmärrys yhdistää omat tarpeet muiden onnelliseksi tekemiseen. Tähän riittävät usein pienet teot ja vastuun kantaminen asioissa, jotka sinulta sujuvat.
3.Kaikki on tuurista kiinni tai johdatuksesta, jos haluat käyttää uskonnollista kieltä. Älä ylistä itseäsi asioista, jotka olet saanut lahjaksi, äläkä varsinkaan syytä muita. Mutta älä myöskään ruoski itseäsi ja vello epäonnistumisissasi. Aina voi asiat tehdä lite bättre. Aina.
4.Ole ankara omille mielipiteillesi. Joku sanoi, että ”vie omat mielipiteesi pihalle ja hakkaa niitä pesäpallomailalla” Kyseenalaista OMAT mielipiteesi koko ajan, kuuntele toisten perusteluja , vaikka ne kuulostaisivatkin ärsyttäviltä, tunnista omat ennakkoluulosi ja muista, että monessa asiassa olet etuoikeutetussa asemassa. Äläkä uhriudu, älä anna muiden väärinkäytöksien olla perusteena omille väärille valinnoillesi.
5.Määrittele itsesi sen kautta, mitä rakastat. Älä sen kautta, mitä vihaat. Ole asioiden puolesta, älä asioita vastaan. Näytä innostuksesi, näytä ne asiat, joita pidät tärkeinä, mutta älä alista ja jyrää allesi niitä, jotka eivät löydä helposti sanoja.
6.Muista kunnioittaa ihmisiä, joilla on vähemmän valtaa kuin sinulla. Älä koskaan vähättele toisen ihmisen merkitystä yhteiselle elämälle. Käyttäydy kunnioittavasti siistijöitä, wolt-kuskeja ja kadun feissareita kohtaan.
7.Viimeisenä: älä panikoi ajan suhteen. Sinulla on aikaa, älä ryntäile mutta älä myöskään vältä vastuutasi. Anna asioille aikaa muotoutua. Varoitus: monet teistä, jotka kuvittelette löytäneenne oikean elämisen tavan: olette kolmenkymmenen vuoden päästä syvässä keski-iän kriisissä.
Lopetan tämän esitykseni suomalaiseen rukoukseen, jonka on muotoillut kansallisrunoilijamme Jukka Kuoppamäki ja laulaen tulkinnut yli sukupolvien meitä koskettanut Katri Kalaoja
Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään
Anna mulle aamurusko, anna usko elämään
Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen
Anna edes vähän rakkautta tähän
Yksinäiseen sydämeen
