Suomalaiseen Partiotyttöliittoon hyväksyttiin 7.12.1933 Mynämäen Erätoverit. Jäseniä oli tuolloin 38, joista partiojohtajia oli 8 ja alokkaita 30. Partiolaisten I luokan vaatimuksia ei ollut suorittanut heistä vielä kukaan, II luokan suorittaneita oli kaksi ja III:n yksi. Aikuisia (yli 21 v.) oli neljä, joista johtajia kaksi. Erätoverien johtaja oli Kerttu Karin Salmela, s. 19.1.1910, apulaisjohtaja Lempi Lehtovaara, rahastonhoitaja Rauha Laaksonen 30 v. Muut johtajat olivat: Irja Lehtonen 16 v., Erma Aittomaa 13 v., Ervi Waldemann 15 v., Maire Laine 14 v., Leena Lehtonen 14 v. ja Aune Johansson 16 v.

Käkivartioon kuuluivat ainakin Erma Aittomaa ”Kili”, Terttu Juva ”Pisara”, Iris Kallio ”Sikke”, Leena Lanki ”Nukka”, Inkeri Pohjalainen ”Vauva”, Salme Ruohonen ”Pulu”, Maire Laine ”Koli”, Toimi Haijanen ”Tomi” ja Lea Laurila ”Tallu”. Kuovi-vartioon kuuluivat: Eine Aittomaa ”Jali”, Heljä Kalin ”Varis”, Inkeri Kyrölä ”Kurre”, Eeva Salminen ”Tepu”, Marja Salminen ”Mansikka” ja Aila Viljaranta ”Nalle”. Mukana olivat myös Liisa Siipola ”Tassu”, Paula Koski ”Peippo”, Raakel Sillanpää ”Tähti”, Hilkka Hellsberg ”Helmi” jne.

Kuuston leiristä Mietoisissa 7.-13.7.1936 kirjoitettiin seuraava kronikka: ”Kuuston leiri pystytettiin kuusipuiden keskelle, jonne sitten nousi kaksi telttaa kedolle. Kummassakin teltassa oli tyttöjä viisi, joit´ ei vienyt edes hiisi. He aina pomppi ja pärisi niin, että tanner tärisi. Ja laulu raikui ja Kuusto kaikui. Tätä kansa saapui ihmetellen kuulemaan, joista huhut kulki ympäsi maan. Tämä vihreä telttamme on ”Kolo”, jossa jokaisella on hyvä olo. Täällä meitä Bonzo johti ja järjestystä öisin pohti. Seuraava järjestyksessä Kili on, kolmen peiton sisällä onneton. Viitostaan Tomi suri niin, että huulensa puri. Pepe häätäkkinsä alla huokaili, kuin toiset Mynämäellä kesäjuhlia muovaili. Vieraamme Piko, vaikka onkin Bonzolle sukua, vaihtaa silti joka päivä pukua. Vauvan vuoro kohta ompi, kun vain nauramatta olla voipi. Pikku Sikke pienenee, kun hän leiripöytään tallustelee. Kyllä maailmaan ääntä ”mahtuu” tuumii Tumppi, kun tytöt huutelee ja hän sitä kuuntelee. Valkoteltassa täällä on kansa ihanalla päällä. He öisin kummituksina liikkuvat ja päivin vetten päällä kiikkuvat. Järjestyksessä ensimmäinen Helsu on, hänen äänensä on aina mahdoton. Jali on toinen mahdoton, he yhdessä ovat gramofoni verraton.”

Huhtan leiristä Askaisissa 11.-17.7.1936 kirjoitettiin myös kronikka, joka alkoi: ”Meijän teltas´ on yks´ gramofooni, jota ei tarvit veivat mistään. Ja ittes tuntee nimellä ”Toises´ jalas´ on Tallukka ja toises ei oll koska mittää ollukka”. On meill´toinenkin joll´ ei ol mittä jalas ollu koska hän ei ol´ viäl´ elänykkä´ kauan, kosk´ hänen nimensä on ”Vauva” ja hän on myös pikku Inkku vaikk´ hän ei olekka kinkku…..”

Huhtikuussa 1936 tytöt järjestivät Partiojuhlan. Ohjelmassa oli mm. näytelmä nimeltä ”Toini”. Pääosaa esitti Saila, koulutytöt Laina ja Helmi olivat Hilkka ja Erma, äiti, silittäjä oli Lahja, Tauno n. 11-v. oli Eine, Janne 12-v. oli Inkeri ja Raikka, palvelijatar oli Lea.

Joulukuun 1. päivänä 1936 oli Erätoverien pikkujoulu Partioniemessä Sheila Rönberg-Rönnevaaran valvomana, mukana parikymmentä tyttöä.

Huhtikuun 6. päivänä1937 pidettiin järjestökokous Yhteiskoulussa 14 tytön voimin. Seuraavana päivänä oli Käki-vartion kokous Terttu Juvan, ”Pisaran”, kauniissa neitsykammiossa, mukana kuusi tyttöä, pari päivää myöhemmin saman verran tyttöjä kokoontui Aittomaalla Kuovi-vartion kokoukseen.

Tammikuun 25. päivänä 1938 järjestökokouksessa oli yli 20 tyttöä. Helmikuussa tehtiin hiihtoretki Roukkuliin, hiihdettiin kilpaa ilman sauvoja. Maaliskuussa oli toinen järjestökokous. Huhtikuussa Partioniemessä kokoonnuttiin kilpailuun, osanottajia oli 16. Toiminta oli siis varsin vilkasta. Kunnallisia Tietoja-lehdessä oli 14.4.1938 juttu Erätoverien toiminnasta. Sen mukaan talven aikana oli ahkeroitu erilaisten luokka- ja taitomerkkien eteen. Oli tehty solmuja, sairashoitoa, keittotaitoa, käsitöitä, kartanpiirustusta, morsettamista ynnä muita asioita. Keittotaitoa opeteltiin partiolaisten keittokirjan avulla. Ohjeita löytyi mm. höystölihan, vatkulin, merimiespihvin, rabarberi-, luumu- ja suklaakiisselin tekoon.

Noina vuosina oli tarjolla monenlaista partiotoimintaa. Suomen Partiopoika/tyttöliitto ja Nuorten miesten/naisten Kristillinen Yhdistys tarjosi monenlaista toimintaa partiolaisille ympäri Suomen. Astetta sotilaallisempi oli pastori Hannes Anttilan 1936 perustama Kansallinen Partioliitto, joka otti vaikutteita silloisen Saksan ja Italian nuorisoliikkeistä, joiden tarkoitus oli antaa nuorille sotilaallinen alkeiskoulutus, myös tytöille. Vielä paljon pidemmälle meni talvella 1930-31 Lapuan yhteiskoulussa syntynyt Sinimustat. Kun Lapuan liikkeen toiminta lakkasi 1932 siirtyi toiminta Helsinkiin ja johtoon tuli pastori Eljas Simojoki. Mynämäellä kahta viimeksimainittua tuskin tunnettiin nimeltäkään, mutta esim. Viipurissa niiden toiminta oli maantieteellisesta sijainnista johtuen varsin vilkasta. Kun Sinimustat kiellettiin 23.1.1936 oli Viipurin Kaksoislyseon lukiossa 85 Sinimustien jäsentä.

Mynämäellä partiotoimintaa oli siis aluksi tarjolla vain tytöille. Koska kiinnostus oli suuri, heräsi ajatus järjestää sitä pojillekin. Toimeen ryhtyi Mynämäen Raittiusyhdistys ry. Ei varmaankaan vain partioaatteen takia, vaan saadakseen lisää jäseniä. Yhdistystä johti tuolloin Yrjö Krapinoja ja partiopoikien johtajaksi tuli Pentti Jussila ja ylijohtajaksi Aarre Aittomaa. Aittomaan lapsista Meriä ja Harrya lukuunottamatta kaikki olivat tuolloin partiotoiminnassa mukana. Näin oli varmaan monessa muussakin perheessä. Seuraavan sukupolven Aittomaat, Harryn kolme poikaa olivat aikanaan myös aktiivisia partiolaisia.

Erätoverien toiminta ilmeisesti hiipui jossain vaiheessa. Raittiusyhdistyksen poikapartiosta minulla ei ole mitään tietoa, lähtikö se liikkeella lainkaan. Olisi mukavaa, jos vanhat partiolaiset tai asioista tietävät kertoisivat noista ajoista. Erätovereista ainakin Raakel Sillanpää elää ja asuu Turussa ja Inkeri Kyläheiko (ent. Pohjalainen) Laitilassa.

Iris muutti serkkunsa Eira Jäspin luokse Turkuun jo 16-vuotiaana käydessään Turun Piirustuskoulua. Pari vuotta myöhemmin hän oli taas Turussa, vuorossa oli Marttojen kotitaouskoulu Maalaistentalossa. Siitä vuosi eteenpäin ja edessä oli muutto Helsinkiin toisen serkun luo ja opiskelut Ateneumissa. Siellä hän tutustui kuvanveistotunneilla Viipurista Helsinkiin muuttaneeseen Leoon ja tunteet roihahtivat. Iris tuli talvella 1946 Turkuun, ilmeisesti käyttörahat oli tuhlattu, sillä hän lainasi Eiralta potkukelkan ja lähti potkiskelemaan kohti Mynämäkeä. Siellä Vendla sai kuulla uutisen, Iris oli kihlautunut viisi vuotta vanhemman kuvanveistäjän kanssa. Ei Vendla varmaan tällaista sulhasta ollut odottanut, mutta parin päivän kuluttua Leo saapui esittäytymään appivanhemmilleen. Huhtikuun 25. päivänä olivat Kunnallisia Tietoja-lehdessä kuulutettujen joukossa opiskelijat Iris Hellevi Kallio ja Leo Mustonen.

Häitä edeltävänä iltana Iriksen ystävättäret viettivät hänen polttareitaan. Juhla-asuina olivat yöpuvut ja paikkana Iriksen huone Kallion yläkerrassa. Itse häät olivat kesäkuun kuudentena. Hääkengät Iris teetti kylän suutarilla, joka tuli niitä heille kotiin tekemään. Morsiusneitoja ja sulhaspoikia oli molempia yhdeksän. Iris oli valinnut mukaan veljensä Kalervon ja serkkunsa Eira Jäspin ja Harry Aittomaan. Mukana olivat myös ”naapurin tyttö” Inkeri Pohjalainen, Esko-veljen vaimon sisar Hilkka Siipola, Lisbet Ikonen, Anja Mäki, Eeva Ranne, Ilmari Juva ja Paula Ero, iskelmälaulajatar. Leon ystävia Viipurista olivat Ilmari Melkinen, Juhani Snellman, Erkki Rekilä, Tauno Pohjanlehto ja Tauno Tyrni. Ateneumin opiskelutovereita olivat Olli Borg ja Maija Aaltonen, Wäinön tytär. Ateneumin opiskelijoita oli muitakin häävieraina. Kuvien perusteella vieraslistalla oli runsaasti hääparin ystäviä. Oli siellä jokunen vanhempikin henkilö, ainakin Leon äiti, Hilma. Leon isä, Otto, oli kuollut Leon ollessa 13 vuoden ikäinen. Vendlan, Evaldin ja Hilman yhteiskuvassa tunnelma oli aika varautunut, taisi olla heidän ensimmäinen ja ainoa tapaamisensa. Mukana oli myös Leon sisko Eila, Eilan poika Kalevi sekä Leon serkku Liisa Pajula.

Hääateria oli runsas ja pöytä oli katettu Kallioiden pihalle. Nuoren parin opiskelutoverit Maija Aaltonen ja Eeva Kauppinen kertoivat huhtikuussa 2012, että tällaiset tilaisuudet olivat kaupungissa asuville suurta juhlaa. Siellä oli kaikesta pulaa, mutta maalla sai syödä sellaisia herkkuja, joihin ei muuten ollut mahdollisuutta ja paljon.

Illalla tanssittiin häitä Iskun talolla. Se oli täysin hääparin ystävien juhlaa. Kuvien perusteella heitä oli ainakin viitisenkymmentä paikalla, suurin osa tanssimassa, osa odottamassa vuoroaan ja osa katselemassa oviaukosta.

Häiden jälkeen Iris ja Leo muuttivat Helsinkiin yhteiseen asuntoon. Opiskelut Ateneumissa loppuivat, vuoden kuluttua synnyin minä ja sitten kaksi siskoani puolentoista vuoden välein. Isä elätti perheen taiteellaan aina 1960-luvulle asti, äidin koskaan kotona ”taiteelleen”..

 
Kirjoitin tämän tarinan senkin takia, että se yhdistää viisi sukupolvea. Tyttäreni Anna, jolle Vendla on isoisoäiti, sai tyttären huhtikuussa, minulle ensimmäinen lapsenlapsi. Tytön nimeksi tuli Venla, tosin enemmänkin sattumalta. Anna ei muistanut isoisoäitinsä nimeä, jotkut nimet vain tulevat uudestaan muotiin.

 
Vendla teki ansiokasta työtä monella eri tavalla. Kallioiden puutarha kymmenine omenapuineen ja pensaineen oli todella upea. Kun Vendla täytti 60 vuotta kerrottiin lehtiuutisessa hänet palkitun myös kotipihastaan. Olen käynyt läpi runsaasti lehtiä, mutta silmiini ei ole osunut kuka järjesti tällaisia kilpailuja ja milloin. Onko jollain tietoa asiasta?