Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-kaupan ansiosta vietiin valtavia määriä niin naisten kuin miestenkin pukuja Neuvostoliittoon. Silon ja Kaunotar-Tuotteen pukuompelimot Mynämäessä valmistivat pitkiä sarjoja samaa mallia Neuvostoliittoon vietäväksi 1960-luvun lopulta 1980-luvun loppuun. Pienten maalaiskuntien, Mynämäen, Mietoisten ja Vehmaan, naisia pääsi näille tehtaille töihin. Tehtaat olivat paikkakunnille merkittävä työllistäjä.

Mynämäen kotiseutuyhdistys Wirmo-Seura sai Leader-rahoitusta 2015 syksyllä alkaneeseen projektiin, jossa kerätään tietoa Mynämäen teollisesta perinteestä ja haastatellaan mm. Silon ja Kaunotar-Tuotteen vanhoja työntekijöitä. Haastatteluilla pyritään tallentamaan tietoa, millaista työnteko on ollut pukuompelimon vaihetyössä vaativissa urakkatyöolosuhteissa.

Minulta kysyttiin, voisinko tarjota haastattelujen tekemistä tähän projektiin. Olin heti kiinnostunut, ja loppuvuodesta 2015 pääsinkin aloittamaan haastattelujen tekemisen. Viimeiset haastattelut tehdään kevään 2016 aikana.

Tähän mennessä olen haastatellut 27 entistä Silon tai Kaunottaren työntekijää. Olen jututtanut tehtaiden eri tehtävissä olleita henkilöitä: vaiheompelijoita, prässääjiä, työnjakajia, napittajia, piirtäjiä, malliompelijoita, työnjohtajia, ruokalanpitäjiä ja tehdaspäälliköitä. Haastateltavien ikä on vaihdellut viisikymppisistä yli 90-vuotiaisiin teräsrouviin. Pääosin henkilöitä on haastateltu seuran toimistolla, mutta olen mennyt myös haastateltavien kotiin jututtamaan heitä. Vastaanotto on joka kerta ollut erittäin lämmin ja innostava, mikä on tehnyt tilanteesta antoisan. Sattumuksiakin on ollut matkan varrella: kerran olin Turussa ilmoitetussa katuosoitteessa ihmettelemässä, kun minun olisi pitänyt olla samannimisellä kadulla Vahdolla.

Haastatteluiden tekeminen on ollut äärimmäisen kiehtovaa työtä. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, tarinoista ja perinteen tallentamisesta. Tässä työssä olen saanut joka kerta innostua uuden ihmisen tarinasta ja siitä, miten Suomen teollisuuden kukoistusvaihe ja romahtaminen koskettivat yksittäistä ihmistä maaseudulla:

Nämä naiset työskentelivät tehtailla silloin, kun itse olin taapero, ja jatkoivat työskentelyä siihen asti, kunnes päädyin opiskelemaan. 1980-luvulla kuulin samankaltaisia tarinoita, koska asuimme aivan paperiteollisuuspaikkakunnan kupeessa, ja äitini kävi töissä Euran Paperissa. Neuvostoliiton kauppa kiehtoi taas sen takia, että päädyin lukemaan yliopistoon venäjää. Toiveet varmasta työpaikasta romuttuivat itsellänikin 1990-luvun alussa, niin kuin näilläkin naisilla, jotka tuolloin joutuivat pohtimaan uudelleen uravalintojaan.

2016 kesällä pääsemme nauttimaan projektin tuloksista mm. Wirmo-Seuran näyttelyssä elokuun alussa. Ja kukapa tietää, jos saamme aikaan myös muotinäytöksen, jossa esitellään Silon ja Kaunottaren vanhoja pukuja? Jos sinulla on näitä pukuja, niin Wirmo-Seura ottaa niitä mielellään lainaan ennen ensi elokuuta. Näissä asioissa voi ottaa yhteyttä seuran toimistoon, toimisto@wirmo-seura.fi tai puh. 050 5660 677 (Marja Virpi).

Neljätoista vuotta sitten asuimme Uudessakaupungissa ja työskentelimme Saapilla niin kuin siellä päin oli tapana sanoa. Olimme muuttaneet kaupunkiin kolme vuotta aiemmin töiden perässä. Meille oli tulossa perheenlisäystä, mieheni alkoi opiskella Turussa, ja halusimme muuttaa liian syrjäiseksi kokemastamme paikasta lähemmäksi Turkua. Puntaroimme eri paikkakuntien etuja Turun ja Uudenkaupungin välillä. Mynämäen sijainti kasitien varressa ja kiva asunto Kivistönmäessä vetivät pisimmän korren. Kasitien varresta oli helppo ajaa niin töihin Uuteenkaupunkiin kuin Turkuun opintoihin, ostoksille ja kulttuuririentojen pariin.

Meistä tuli Mynämäessä nelihenkinen perhe, ja käytimme ahkerasti lapsiperheille suunnattuja palveluja. Koska emme tunteneet paikkakunnalta ketään, menimme mukaan seurakunnan ja MLL:n lapsi- ja perhetyön järjestämiin kerhoihin. Näille organisaatioille kuuluu suuri kiitos meidän perheen kotouttamisesta uuteen paikkakuntaan. Tutustuimme mutkattomasti muihin perheisiin, ja lapsillamme on edelleenkin ystäviä, joihin he tutustuivat taaperoikäisenä näissä kerhoissa.

Kun äitiys- ja vanhempainvapaat aikanaan päättyivät, tyttäremme olivat perhepäivähoidossa Soilen ja Maikin luona. He hoitivat lapsia suurella lämmöllä ja ammattitaidolla. Oli turvallinen mieli lähteä päiväksi töihin paikkakunnan ulkopuolelle.

Olemme asuneet puolivälin krouvissamme nyt yhteensä 11 vuotta. Asuimme välillä Pohjois-Karjalassa, mutta palasimme uudelleen jo tutuksi tulleeseen Mynämäkeen. Ensimmäisen asumisjakson aikana saadut myönteiset kokemukset olivat mielessämme, kun teimme paluumuuttoa ja valitsimme asuinpaikkaa Turun lähistöltä. Valitsimme jälleen Mynämäen, koska lapset halusivat palata vanhojen kavereidensa luokse.

Vaikka Mynämäen palvelutarjonta on hieman kaventunut vuosien aikana, meille on tärkeää, että Mynämäessä on edelleen loistava kirjasto, jonne on luontevaa poiketa uutta luettavaa hakemaan. Kirjastossa työskentelee iloinen, aktiivinen ja palveluhaluinen henkilökunta. Mynämäki tarjoaa myös paljon eri harrastusvaihtoehtoja. Täällä toimii jopa kaksi tanssikoulua! On harvinaista, että näin pienellä paikkakunnalla voi harrastaa monipuolisesti eri tanssilajeja. Myös Mynämäen Maahisten partiolippukunnan toiminta on esimerkillisen aktiivista. Omaa viihtymistäni paikkakunnalla ovat edesauttaneet urheilukeskuksen olemassaolo ja uuden HaNi-Hallin mukanaan tuomat palvelut. Siinäpä sitä on aineksia Mynämäen kuntamarkkinoinnin suunnitteluun.

Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että tyttäremme saavat viettää lapsuutensa turvallisella maaseudulla, saappaat tiukasti kiinni lounaissuomalaisessa savimaassa.

Riikka Honkanen

PS. Kannatan Mari Krappalan loistavia ideoita hänen Vieraskynä-palstalle aiemmin kirjoittamassaan Rihmastossa-jutussa. Mynämäki Ullakkopäivät, tekstiili- ja huonekalualan pop-up -tapahtumia jne. Kuka tarttuu haasteeseen? Minä olen mielelläni mukana ideoimassa ja tekemässä.