Sanana pääsiäinen viittaa paaston päättymiseen ja on ollut käytössä kirjakielessämme aina 1500-luvulta lähtien. Tässä merkityksessä pääsiäinen siis varsinaisesti tarkoittaa pääsiäissunnuntaita, kristikunnan suurinta juhlapäivää, jolloin muistelemme Jeesuksen ylösnousemusta kuolleista.

 Kansankielessä kuulee nykyään pääsiäisellä tarkoitettavan pidempää ajanjaksoa kuin varsinaista pääsiäissunnuntaita. Monet pääsiäisaikaan liittyvät tavat juontavat juurensa esi-kristillisiltä ajoilta ja osat taas liittyvät kristinuskon sisältöön, mutta ovat tavallaan kansanomaista tulkintaa.

 Pääsiäismuna, kananmunat, kanat, tiput ja jänikset ovat kaikki olleet syntymän ja elämän symboleja. Samat tavat ovat meillekin periytyneet, vaikka niiden yhteys esi-kristilliseen ei ole yhtä selvä kielellisesti kuin esimerkiksi muinaisenglannin ”Eostrea-jumalan” yhteys ”Eastern” (pääsiäinen) sanaan. Kristillinen kirkko kuitenkin huomasi aivan oikein, että munan kuori symboloi Vanhaa testamenttia. Se on kuori, mutta sisällä on varsinainen helmi; Uusi testamentti. Uusi elämä alkoi Jeesuksen ylösnousemuksessa. Se on pääsiäisen sanoma; vähän vanhaa ja vähän uutta; se ja Kristuksen ylösnousemus antaa oikean merkityksen perinteille.

 Vanhat perinteet ovat siis tärkeitä, mutta niiden tärkeys ei suinkaan piile niiden vanhuudessa vaan pikemminkin siinä, minkälaista henkeä ne parhaimmillaan herättävät meissä tänä päivänä. Pääsiäisen tapahtumat kyllä liittyvät historiaan, kuten esimerkiksi Wirmo-seuran aiheetkin ja vanha ja kaunis kirkkomme, mutta historia itsessään ei vielä liikuta meitä, ellemme anna sen vaikuttaa meihin siten, kuten John W. Gardner asian ymmärsi; ”historia ei koskaan näytä historialta, kun elät sen kautta” (history never looks like historiy when you are living through it). Joka pääsiäinen saamme elää uudelleen pääsiäisen tapahtumat niitä muistellen ja niiden vaikuttaen meihin ja tuleviin sukupolviin.

 Hyvää pääsiäistä, hyvää uuden elämän alkua!

 Tänä syksynä taidefilosofi Liisa Väisänen oli seurakunnan kutsumana luennoimassa sekä Mynämäen kirkossa että yläasteella ja lukiossa. Hän muistuttu muun muassa siitä, että numerot eivät kristillisessä symboliikassa suinkaan ole sattumia, vaan viestivät aina jotain. Numero kaksi viittaa kristillisessä symboliikassa Jeesuksen Kristuksen kahteen luontoon; Kristus on sekä ihminen että Jumala.

 Tyytyväisenä pystyin toteamaan piispalle, että katon hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti, vaikka ainakin kaksi tekijää on muuttunut; sekä piispa että kirkkoherra on vaihtunut. Se tavallaan kuvastaa sitä, että Jumala tekee töitä kirkossansa yksittäisistä ihmisistä riippumatta. Meistä jokainen jatkaa elämää täällä Jumalan maailmassa. Me emme olleet ensimmäisiä emmekä luultavasti viimeisiäkään. Meidän jälkeen tulee uusia ihmisiä; näin Jumala jatkaa luomistaan. Jatkamme edesmenneitten rakennusta. Kuulumme yhteen, vaikka olemme yksilöitä.

 Mynämäen kirkko rakennuksena kuvastaa myös sitä, että tällä paikkakunnalla on ihmiset kauan eläneet ja kuolleet, uskoneet ja toivoneet. Kirkko rakennuksena kohottaa katseemme arjen keskeltä kohti korkeinta lepoa ja pyhyyttä, kohti iankaikkisuutta ja tuonpuoleisuutta.

 Kirkko on paitsi katollinen myös katolinen siinä merkityksessä, kuin mitä se kreikan kielessä tarkoitta ”καθολικην” / katolikeen = yleistä/yhteistä. 

 Sekä Mynämäen kirkko rakennuksena, että seurakunta hengellisenä yhteisönä on avoin kaikille. Kirkko on lähetetty maailmaan julistamaan Jumalan armoa ja rakkautta, mutta myös muistuttamaan tuomiosta, joka eräänä päivänä jokaista ihmistä kohtaa. Tuomiosta puhuminen voi kuulostaa nykypäivänä monen mielestä vanhanaikaiselta, ehkä jopa turhalta pelottelulta. Oikein ymmärrettynä armoa ei kuitenkaan olisi ilman tuomiota. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.”

 Tätä pelastusta varten kirkot on rakennettu. Kirkkoa verrataan laivaan, jonka tarkoitus on viedä meidät perille satamaan. Maailma on meri, jolla kirkko purjehtii kuin laiva, mutta aallot eivät voi sitä tuhota. Laivan mastona on katolla risti, koska pelastus on Jeesuksen ristin varassa, mutta samalla ilmaistaan, että Kristus itse on mukana kirkkonsa elämässä ja ohjaa sen taivaaseen. 

Yllä oleva jouluevankeliumi on meille kaikille kristityille tuttu. Se kuuluu jokaiseen jouluun ja hyvä niin. Ainoana vaarana tutuissa asioissa kuitenkin saattaa olla se, että emme ehkä osaa ajatella alkuperäistä sanomaa, jos ydinasian ympärille kerääntyy suuri joukko sinänsä tärkeitä ja mukavia perinteitä.

Keisari Augustus antoi käskyn verollepanosta koko maailmalle. Uuden testamentin kreikassa maailma tarkoitti sen aikaista Rooman valtakuntaa. Roomalaiset olivat kyllä tietoisia muustakin maailmasta, kuten esim. Persian mahtavasta valtakunnasta ja myöskin kaukaisen Kiinan olemassaolosta, mutta Jumalan sallimuksesta pieni juutalainen Jumalan valitsema kansa oli nyt Rooman keisarin alaisuudessa. Keisarin käskiessä kyse oli pakosta. Jumala oli ja on säätänyt esivallan, joka oikein toimiessaan on Jumalan palvelija.

Varsinainen evankeliumi – ilouutinen – tuli kuitenkin ilman pakkoa. Herran enkeli ilmestyi paimenille  ja sanoi ”Älkää pelätkö…Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa”. Herran enkeli taivaasta ei vaadi eikä määrää paimenia mennä katsomaan Jeesusta.

Mielenkiintoista on myös, että Joulun ilosanoma tuli ensimmäisenä tavallisille ihmisille heidän arkisessa työssään eikä esim. palatseihin tai juutalaisen kansan ylimmälle papistolle. Kristinuskon leviäminen noudatti pitkälti samaa kaavaa. Vasta myöhemmin Euroopan suuret kansat alkoivat kääntymään kristinuskoon kuninkaallisten päätösten voimalla. Sitä ennen kristinusko levisi esim. Rooman valtakunnan alueella ensimmäisenä ensisijaisesti orjien, köyhien ja tavallisten ihmisten keskuudessa.

Mitä tulee iankaikkiseen pelastukseen, niin Jumala ja evankeliumi ei tee eroa ihmisten välillä. Ilosanoma kuuluu niin rikkaille kuin köyhille ja kaikille kansoille. Ulkomuoto saattaa kuitenkin hämätä ja estää uskomasta. Kuinka moni olisi pienessä Jeesus-lapsessa nähnyt Messiaan ja iankaikkisen Jumalan toisen persoonan ihmiseksi syntyneenä? Ei kukaan. Ei ilman Jumalan Sanaa. Paimenet olivat saaneet kuulla Jumalan Sanan taivaan enkeliltä ja kuulleet suuren taivaallisen enkelien muodostaman sotaväen ylistävän Jumalaa. Tämän ilmestyksen ansiosta paimenet ymmärsivät, että Jeesus-lapsi ei ollut tavallinen lapsi, vaikka siltä näytti.

Joulu muistuttaa meitä tänäkin päivänä kaikkein tärkeimmästä: Jumala syntyi ihmiseksi! Jumala on tehnyt meidän puolestamme sen, mihin emme itse pysty. Jeesuksen tehtävä oli syntyä maailmaan ja kuolemallaan voittaa kuolema avaten pääsyn iankaikkiseen rauhaan. Siitä joulurauhakin saa meitä muistuttaa antamalla pienen esimaun varsinaisesta iankaikkisesta rauhasta ja ilosta taivasten valtakunnassa. Varsinkin jouluna saamme ottaa esimerkkiä Herran äidistä Mariasta, joka kätki kuulemansa asiat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”.

Onnellista uutta vuotta!