Wirmo-Seura
logo Etusivulle
*A *B  
Tapahtumat
ti 4.9. 11:00 – 12:30 Svenska Klubben
<Ruotsinkielen keskusteluryhmä aloittaa syyskauden toimintansa.
------
to 6.9. 13:00 – 15:00 Perinnekäsityökerho
<kokoontuu torstaisin
------
* *  
* *  
* *  
* *  
Rahoittajat-kuvakimara
* *  
* *  
VIERASKYNÄ
Luokkakokous 25.5.2018
julk. 6.8.2018

Lyhyt yhteenveto meidän kokoontumisestamme me, jotka pääsimme ylioppilaiksi 1967, kokoonnuimme 25.5.2018 Mynämäen Yhteiskoulun vanhan rakennuksen uusittuihin tiloihin. Koulumuistoja menneiltä ajoilta, erilainen aika kuin nykyään. Mutta koulukokemukset jättivät jälkensä meihin ja antoivat pohjaa elämälle, jotakin tästä haluamme jakaa niille jotka lukevat nämä rivit. Me 1947,1948 syntyneet kävimme keskikoulua ja lukiota 1960-luvulla.

Miten me nyt koemme kouluvuodet? Mitä me muistamme ja ajattelemme, niistä vuosista jolloin suurimmat ikäluokat sodan jälkeen saivat koulusivistyksen? Miksi kokoonnumme? Mikä meille nyt on tärkeää?  Näitä kysymyksiä sivusimme kokoontuessamme.

                       Me jotka pääsimme ylioppilaiksi 51 vuotta sitten Mynämäen Yhteiskoulusta, saavuimme eri puolilta maailmaa, 16 ilmoittautunutta optimistista, entistä ylioppilasta, omaan opinahjoomme luokkakokoukseen 25.5. 2018.

 Vaihdoimme iloisia, sydämellisiä tervehdyksiä, kun kokoonnuimme, tunsimme toisemme. Olimmehan me riemuylioppilaat tavanneet toisemme vuosi sitten, 50 vuotta ylioppilaaksi pääsyn jälkeen, jolloin nykyinen Yhteiskoulun rehtori Pekka Leino, tarjosi upean juhlan, nykyisten ylioppilaiden juhlapäivänä, kannustavia, arvokkaita, puhuttelevia juhlapuheita, maukasta tarjoilua ja vielä hehkuvan punaiset ruusut meille kaikille riemuylioppilaille. Näin loistavan, mieliä kohottavan juhlan jälkeen päätimme kokoontua uudelleen.

                       Aluksi söimme Da Capo suklaapatukoita, jotka olivat suosikkejamme -60 luvulla, ylellisiä ja kalliita, maksoivat silloin 20 penniä kappale, hauska alku virkistykseksi muisteluun. Pirkko Karjalainen tarjosi. Marke tunsi Mynämäen uudet rakennukset ja muistomerkit, joita ihailimme, ja entiset olivat meidän muistoissamme. Hauskoja ja iloisia elämyksiä kerrottiin, naurettiin hersyvästi ja vapauttavasti. Myös useita kokemuksia, jotka olisimme mieluummin halunneet unohtaa, muistui mieleen monelle. 

                      Reilua opettajamme Laineskaa muistelimme kannustavana, ja moni jopa innostui biologisista aineista. Kuten Marja-Terttu, tohtoriksi asti. Tukholman luokkaretkeltä kerrottiin sellaista mille nyt voitiin nauraa. Sven Seppä, kemian tunnilla, oli humoristinen, kertasi että kullan huuhdonta eli suomeksi armaan pesu oli tärkeä kemian tieto. Kun kukaan ei osannut vastata opettajan kysymyksiin kotiläksyistä, totesi Sven Seppä: ”vaatimattomuus kauhistaa”. Veljeni Olli-Pekka sai ainekirjoitus- aiheen: Koulutieni, aineesta tuli lyhyt: asuimme Mynämäen puhelinosuuskunnan talossa, koulumatka oli kävellä tien yli yhteiskouluun.

                       Kun tulimme opettajainhuoneen eteiseen, rehtorimme Paasion, esiintyminen meitä kohtaan, herätti ristiriitaisia muistoja, vielä yli 50 vuotta myöhemmin. Jos puuttui myssy päästä väärässä tilanteessa, saattoi aiheuttaa jälki-istuntoa. Järjestys, jota emme silloin ymmärtäneet. Jos uskalsi toimia oman neuvonsa mukaan, ja kulloisestakin tilanteesta johtuen, jotenkin poiketa säännöistä, joita ei aina tarkalleen ymmärrettykään, ilman mitään omaa puolustusta tai selitystä, seurasi jälki-istuntoa.
                      Mutta me opimme lujasti sen, että luokkatoveria ei jätetä. Luokkahenki oli vahva ja tiivis, jos joku joutui pulaan, autettiin, miten vain osattiin, seisottiin rinnalla. Lähetettiin toisillemme lappuja, joissa oli hauskoja viestejä, kannustavia tervehdyksiä. ”Voi kun sais vieläkin niitä lappuja”, huokaisi Liisa kaihoisasti. Me kerroimme toisillemme erilaisia kokemuksia, kommelluksia, miten ratkaisimme tilanteita ajan hengen mukaan, opettajan auktoriteetti asemaan etsittiin rajoja, opettaja - oppilas suhde etsi uusia uomia, se miten vanha ja uusi kasvatustyyli kohtasivat 60- luvulla, oli konkreettisesti esillä. Olimme aika rohkeita, ennakkoluulottomia, ”nuoruus ja hulluus” elettiin yhdessä.

                      Silloin alkoivat uudet harrastusmuodot nuorten keskuudessa. Urheilu oli erittäin tärkeää. Samoin partio oli arvostettua, kokoonnuimme ahkerasti kunnantalon kellarissa ja suunnistimme metsissä, se vei aikaa, teinikilta oli uutta, siellä keskusteltiin innokkaasti ajan hengen mukaisista hengellisistä kysymyksistä, seurakuntanuoret oi uutta, siellä kuultiin hengellisiä lauluja kitaran säestyksellä, luonnontieteen kerho viehätti, tehtiin retkiä lähi luontoon, kotihippoja järjestettiin tämän tästä kodeissa ja kesämökeillä. Kaikki tämä vei aikaa, ja vaikutti koulutuloksiin. Läksyjen luku ei aina ollut tärkeintä. Moni meistä jäi luokalleen. Jopa useamman kerran. Sille saatoimme nauraa ja laskea kuinka moni taas jäi luokalle minäkin vuonna, keitä oli milläkin luokalla. Se ei johtunut lahjattomuudesta, vaan ajan hengestä. 60- luvun henkeen uskalsimme kokeilla jotain uutta. Koulun ja opettajan auktoriteettiasema oli murtumassa ja muuttumassa.

                      Opimme yhteishengen. ”Ei koulust poiskaan halunu oll, sinne men mielelläs.” Oli yksi kommentti. ”Ku oli niin hauskaa luokkatovereiden kanssa, naurettiin ja pelättiin yhdessä.” Välitunnit ja ruokatunti olivat niitä hauskimpia. Jotkut söivät mm eväitä koulun hiilikellarissa.

                      Nyt olemme eläkeläisiä. Onko mitään virkistävämpää kuin kypsät mielipiteet ja viisaat ajatukset elämästä, kokeneiden, valistuneiden ihmisten kesken. ”Ikä yksi ihmisellä, monta aikaa iässä” sanoivat vanhat ja viisaat.

                      Luokkakokouksemme, kohtaamisemme, juuri tässä ympäristössä oli tärkeää, iloista muistelua, terapeuttista, kirkkaita ajatuksia, vapauttavaa yhteistä kokemista ja jakamista. Ystävyyssiteitä vahvistettiin.

                       Arkiset asiat vaihtuivat yleväksi juhlaksi. Paras aika tuntuu jokaisella olevan se, joka on meneillä – niin nuoruus ja hulluus kuin vanhuus ja viisauskin – ja ”yksissä parvissa yhenlaiset linnut lentää”.

 Onneksi aikuisuuteen ei ole suoritettavaa pääsytutkintoa tai tenttiä, se on yhteinen, luottavainen, iloinen tahtotila.


Kiitos kaikille luokkakokoukseen osallistujille ja järjestäjille, ketään unohtamatta! Ensi vuonna tapaamme jälleen!

Eilan ja Pirkon pyynnöstä kirjoittanut 

* *  
www-sivun toteutus: Sivutuuli Ky