Kaikki tietävät, että paikallismuseon tehtävänä on huolehtia siitä, että oman alueen vanhaa esineistöä säilyy jälkipolville, ja luoda mahdollisuus tutustua siihen. Harvempi kuitenkin tietää, että aivan vastaavasti kotiseutuarkiston tehtävänä on huolehtia oman alueen menneisyyteen liittyvän kirjallisen ja kuvallisen materiaalin säilymisestä ja käyttöön saattamisesta.

Suomen kotiseutuliitto piti vuosittaista kokoustaan tänä vuonna Hämeenlinnassa. Allekirjoittaneella oli kunnia edustaa Wirmo-Seuraa kokouksessa. Seuran edustajan lähettäminen kyseiseen kokoukseen on aina tuottanut vaikeuksia, kun kokous säännöllisesti osuu Laurin markkinoiden ajankohtaan. Kokous on perinteisesti monipäiväinen runsaine retki- ja illanvietto tarjontoineen seminaari- ja workshop-työskentelyn lisäksi.

Tällä kertaa yhtenä seminaarin aiheena oli kotiseutuarkistojen tilanne, erityisesti kotiseutu-, kylä- ja sukukirjoihin liittyen. Pääalustajana oli Oulun maakunta-arkiston johtaja Vuokko Joki, joka puhui kotiseutuarkistoista osana tutkimuksen lähdeaineistoja. Hän totesi, että virallisten organisaatioiden lakisääteisesti arkistoitava aineisto muuttuu jatkuvasti suppeammaksi ja puisevammaksi. Kunnon virkakielestä on karsittu kaikki tarpeeton selittäminen ja kommentoiminen pois. Tulevaisuuden tutkijat saavat tällaisesta aineistosta materiaalikseen korkeintaan luut, mutta eivät lainkaan lihaa luiden päälle. Kotiseutuarkistojen tehtävänä olisi tästä syystä kerätyn ”epävirallisen” yksityisen aineiston avulla tarjota mahdollisuuksia tutkimusaineiston monipuolistamiseen ja elävöittämiseen. Antaa lihaa luiden päälle.

Joki myös korosti sitä, että kotiseutuarkiston osalta ei riitä, että aineistoa on koottu - ja hyvässä tapauksessa saatettu jopa digitaaliseen muotoon, - on myös mahdollistettava aineiston käyttö niin tieteellisen kuin harrastajatutkimuksenkin käyttöön.

Kotiseutuarkistot eivät yleisesti ottaen ole kovinkaan hyvässä kunnossa. Jo niiden organisointi on monenlaista. Ne voivat olla kunnan, kotiseutuyhdistyksen tai melkein minkä tahansa muun yhdistyksen tai jopa yksityishenkilön vastuulla. Seminaarissa kuultiin murheellisia tarinoita siitä, miten pienessä kunnassa järjestetty ja tutkijoiden käyttöön saatettu arkisto oli kuntaliitoksen jälkeen kokonaan suljettu. Isossa kunnassa ei ollut ”varaa arkistoaineiston luovuttamisesta huolehtimiseen”.

Mynämäen kotiseutuarkisto on kunnan kulttuuritoimen hallussa ja tietoja siitä löytyy osoitteesta

http://www.mynamaki.fi/kotiseutuarkistot

Aineistojen päätyminen kotiseutuarkistoon riippuu valitettavan usein sattumasta. Riittävän vanhan aineiston osalta saattaa monenkin mieleen tulla kotiseutuyhdistys, jolloin aineisto päätyy kotiseutuarkistoon.

Mynämäessä yksi aineiston kertymää parantanut palvelu on kirjaston luoma mahdollisuus kotivideoiden ja kaitafilmien digitalisointiin. Tässä yhteydessä on pyritty saamaan kopio myös kotiseutuarkistoon silloin kun aineistolla on yleistä kiinnostavuutta. Nuoremman ja varsinkin parhaillaan syntyvän aineiston osalta tilanne on vaikeampi. Wirmo-Seura ja kunnan kulttuuritoimi yrittivät yhdessä Leader-rahoitteisen hankkeen avulla organisoida mynämäkeläisten yhdistysten aineistojen tallettamisen kotiseutuarkistoon siinä vaiheessa, kun aineisto ei enää ole jokapäiväisessä käytössä. Toimintaa pitäisi ehdottomasti jatkaa, vaikka hanke onkin päättynyt.

Yksityisten aineistojen osalta pitäisi harjoittaa jatkuvaa aktiivista tiedottamista, etteivät esim. perikuntien haltuun joutuneet leike-, kuva- ja kirjekokoelmat päätyisi suoraan kaatopaikalle tai saunan pesään.

Kotiseutuarkistoon kertyneen/kertyvän aineiston digitalisointi on iso urakka. Myös siinä ovat seura ja kunnan kulttuuritoimi tehneet yhteistyötä. Tehtävä ei kuitenkaan ole millään muotoa loppuun saatettu. Sähköisinä syntyneiden aineistojen arkistointi on vielä isompi ongelma. Kotiseutupäivillä puhuneen arkistonjohtajan mukaan sähkösyntyisen yksityisen asiakirjan osalta ei ole edes olemassa minkäänlaista arkistokelpoisuuden normeerausta.

Ja se kaikkein tärkein!!! Arkistoon ei kannata panostaa, jollei samalla tee sen käyttöä mahdolliseksi. Täytyy olla olemassa julkiset säännöt, joista selviää, miten arkistoaineisto on tutkijoiden käytettävissä. Aktiivinen tiedottaminen paikallislehdessä aina silloin tällöin saattaisi sen esim. sukututkijoiden tietoisuuteen. Tiedottamisen pohjaksi tarvitaan tietysti ajantasainen arkistoluettelo, jonka puuttuessa on turha toivoa käyttäjiä. Tämän tiedon pitäisi löytyä myös kunnan arkistoa esittelevältä sivulta.

Kotiseutuliitto tarjoaa kaikille toiminnasta vastaaville mahdollisuutta arkiston olemassaolon, vastuuorganisaation ja arkistoluettelon julkaisemiseen myös omilla sivuillaan osoitteessa

http://www.kotiseutuarkistot.fi/arvi/

Seminaarissaan Kotiseutuliitto lupasi jatkossa ohjeistusta, koulutusta ja muuta tukea kotiseutuarkistojen toiminnan kehittämiseen. Hämeenkyrön kotiseutuarkistoa esiteltiin hyvänä käytännön esimerkkinä. Esittelijä oli kuitenkin yksityinen, paikallishistorioiden kirjoittaja ja epäselväksi jäikin, miten arkisto on organisoitu, Hämeenkyrön kunnan tai kotiseutuyhdistyksen sivuilta sitä ei löydy, ei myöskään Kotiseutuliiton Arvista.

Lähiseudun isoissa kaupunkikunnissa on toisistaan poikkeavat käytännöt. Turussa kaupunginarkisto ottaa vastaan yksityisten ja yhteisöjen arkistoja, joiden luettelo löytyy netistä. Turku-Seuran sivuilta ei arkistoasiaa ainakaan pikaisella hakemisella löydy. Raisio-Seuran kotisivulla kerrotaan sen hallinnoivan kotiseutuarkistoa ja kehotetaan isoin kirjaimin toimittamaan aineistot sille.

Wirmo-Seuran omilta sivuilta ei hankepanostuksesta huolimatta löydy minkäänlaista vinkkiä kotiseutuarkiston olemassaolosta, linkistä puhumattakaan. Hoitakaahan asia kuntoon, Raisio-Seuralta löytyy hyvä sivun malli! Myös Arviin on syytä toimittaa pyydetyt tiedot!